Ei riittänyt potku!

Share |

Perjantai 29.8.2014 klo 8.56 - Sami Virtanen


Aamulla odotti sähköpostissa jäsenvaalintulokset piirin eduskuntavaaliehdokkaista. Ehdokas Virtanen löytyi sijalta 15. Ei siis riittänyt tuloskunto tällä kertaa, koska valituiksi tuli 14 parasta. Taisi takamatka olla tällä kertaa vähän liian pitkä. Intoa olla nostamassa SDP:tä takaisin siihen asemaan, minkä se historiansa vuoksi ansaitsee, olisi ollut paljon. Käyttämättä intoni ei jää, sillä siirrän voimavarani ja ajatukseni taustatueksi valituille.

Uskon vahvasti siihen, että SDP pystyy olemaan jatkossakin suomalaisille se vaihtoehto, joka pitää huolta hyvinvointivaltiostamme ja kehittää yhteiskuntaamme yhä tasa-arvoisemmaksi ja solidaarisemmaksi. Omassa kampanjassani olisin nostanut näkyvästi esiin kohtuullisuuden. Toivottavasti tulevissa vaaleissa tämän tärkeän ”teeman” nostaa esiin joku ehdokkaistamme. Nykyisellä keskustaoikeiston ”valtakaudella” on yhteiskunnastamme tullut ahneuden riivaama ja perinteinen sanonta ”kohtuus kaikessa” on unohtunut.

On kohtuutonta, että keskustaoikeistolaiset politiikot ovat samanaikaisesti halukkaita leikkaamaan ihmisten perusturvasta ja poistaa perintöveron. Ennen finanssikriisiä olleista kasvunvuosista ei kuuluisa Pihtiputtaan mummo paljoakaan päässyt osalliseksi. Osallisten tilit löytyvät paikallisen osuuspankin sijaan veroparatiisien holveista. Seuraavaksi nuo ”osalliset” haluavat olla romuttamassa työttömyysturvaamme. Tuota kehitystä vastaan olisin kampanjoinut vahvasti. Nyt se jään muiden tehtäväksi.

Oma poliittinen työni jatkuu Kotkan ja kotkalaisten asioiden parissa. Niissäkin riittää kyllä hoidettavaa. Etenkin kun kokoomuslainen kaupunginhallituksen puheenjohtaja adjutantteineen rymistelee kaupunkimme tantereilla kuin norsu posliinikaupassa.


Kommentit

29.8.2014 9.34  Kohtuullinen

Sinussa on niin paljon positiivista asennetta, todellista intoa ja ideoita pistää kapuloita rattaisiin yhä lisääntyvän luokkayhteiskunnan nykymenoon. Meitä on paljon tukemassa ja kannustamassa Sinua ja joukko tulee lisääntymään!
Sinunlaisiasi lisää - suunta kohtuullisuuteen!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini