Suuri puhallus

Share |

Perjantai 18.9.2015 klo 22.07


”Suomalaisista huolehdittava: Miljoona suomalaista elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella. Pienituloisuus vaikuttaa koko elämään ja sen valintoihin. Mielivaltaiset leikkaukset on loputtava ja 90-luvun laman virheitä ei tule enää toistaa. Suomalaisista on ryhdyttävä nyt huolehtimaan. Meidän ei kuulu olla koko maailman terveyskeskus tai sosiaalitoimisto.”

Näin kuuluu suora lainaus Perussuomalaisten eduskuntavaalien yhdestä päätavoitteesta. Vaalitoreilla ja -turuilla näkyi ja kaikui heidän vaalislogan.”Saat mitä tilaat!”. Vaaleissa tilauskaavakkeeseen Perussuomalaisten kohdalle ruksin laittoi 524 054 äänestäjää. Ei tainnut mennä tilaus ihan kuin Strömsössä. Vaalien jälkeen toimitetussa paketista löytyi nimittäin aivan väärät lääkkeet. 

saamitatilaa.jpg

Mittava leikkauslista, jonka kärki pääasiassa osoittaa suoraan köyhyysrajalla tai sen alapuolella oleviin. Eläkeläisten asumistuen muuntaminen yleiseksi asumistueksi, erilaiset indeksijäädytykset tai jopa indeksisidonnaisuuden poisto opintuesta ja lapsilisästä, lääkekorvauksista nipistäminen ja asiakasmaksujen nostamiset osuvat voimakkaimmin heihin, joiden tukena hyvinvointivaltiomme pitäisi olla. Ei ihan vaalien aluspuheet ja vaalien jälkeiset teot ole nyt kohtaamassa toisiaan.

”Uudet euron pelastuspaketit ja muut lisälaskut EU:lta on torjuttava. Suomalaisia on vihdoinkin uskallettava puolustaa eikä jatkaa kansalaisille vahingollista ja miljardien lisälaskua tuovaa nykyistä nöyristelypolitiikkaa.”

Perussuomalaisten talouspoliittinen ohjelma vuodelta 2015 linjaa yllä mainitulla tavalla Perussuomalaisten vaaleissa kansalle markkinoimaa linjaa eurokriisin hoidossa. Mitenkäs se menikään? Melonille ei voi laittaa omenan lippalakkia. Ei auttanut rasti Perussuomalaisten kohdalla. Niin se vaan lähti taas lakkilasti kohti Kreikan omenalehtoja. Tällä kertaa taisi mennä mukana muutama vähän isompaa kokoa oleva kääntötakkikin.

Kreikka päätöksen jälkeen hallitus päätti laittaa nöyristelemään suomalaiset työntekijät tarjoten viittä raipaniskua.

  1. Loppiainen ja helatorstai muutetaan palkattomiksi vapaapäiviksi
  2. Ensimmäinen sairauspäivä on palkaton, lisäksi päiviltä 2-9 maksetaan 80 prosenttia palkasta.
  3. Sunnuntaikorvaukset pienenevät
  4. Ylityökorvaukset puolitetaan
  5. Lomia lyhennetään erityisesti julkisella sektorilla

Muistaako kukaan 524 054 tilauksen tehneestä tilanneensa palkka-alen? Olisi nimittäin reklamaation paikka. Todisteeksi kaksi suoraa lainausta samaisesta Perussuomalaisten talouspoliittisesta ohjelmasta: 

12006148_962460103795463_6708528142357053682_n.jpg

”Palkka-alen sijaan yritysten työllistämiskustannuksia on alennettava laskemalla palkan sivukuluja käyttämällä myös EMU-puskuria.”

”Työmarkkinoilla ennustettavuutta ja turvallisuutta on edistettävä. Työntekijöiden ja yritysten yhdenvertaisen kilpailukyvyn turvaava työehtosopimusten yleissitovuus tulee säilyttää. Samalla joustavuuden parantamiseksi on rohkaistava paikallisen sopimisen lisäämistä.”

”Loppukevennyksenä” vielä yksi lainaus samasta ohjelmasta vastapainona hallituksen tekemille satojen miljoonien koulutusleikkauksille.

”Pitkällä tähtäimellä Suomen menestys perustuu koulutettuun ja osaavaan työvoimaan. Tarvittavat leikkaukset on kohdistettava muualle kuin koulutukseen.”

Väkisinkin mieleen tulee, että kevään vaaleissa tehtiin kunnon puhallus. Mikäli auto- tai talokauppaa tehtäisiin samanlaisella harhaanjohtamisella, olisi edessä käräjäreissu tai kuluttajasuojariita. Nämä käräjät käytäneen seuraavissa vaaleissa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini