Ydinvoimalla merkittävä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa

Share |

Tiistai 9.10.2018


Ilmastopaneeli IPCC julkaisi odotetun raporttinsa lämpenemisen rajoittamisesta 1,5 asteeseen. Raportin keskeinen viesti on, ettei puheet enää riitä. Teot ratkaisevat. 

Ilmastonmuutos asettaa kovia haasteita energiantuotannolle. Energiantuotannon osalta viime vuosina on Suomessa keskitytty puhumaan lähes yksinomaan vain päästöttömistä tuotantotavoista. Etenkin vihreiden keskustelun kärkenä on ollut, että fossiiliset polttoaineet ja ydinvoima tulisi korvata uusiutuvalla energialla. Ydinvoimaa vähäpäästöisenä tuotantotapana ei ole varaa sulkea pois keinovalikoimasta. Myös IPCCn mukaan ydinvoimalla on iso rooli torjuttaessa ilmastonmuutosta.

Kymmenen viime vuoden aikana aurinkosähkön ja tuulivoiman käyttö on lisääntynyt merkittävästi, muttei lähimainkaan riittävästi taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Vielä pitkän aikaa tarvitaan kaikkia vähäpäästöisiä energiamuotoja, jotta ilmastonmuutosta saadaan hillittyä. Kokonaan uusiutuvaan energiaan siirtyminen on hyvä pitkän ajan tavoite. Ilmastonmuutos tarvitsee kuitenkin välittömiä toimia.

Fortumin Loviisan ydinvoimalaitosten käyttöluvat ovat vanhenemassa. Seuraava hallitus voi saada käsiteltäväkseen kaksikin ydinvoimalupaa. Fortum on pitänyt laitokset hyvässä kunnossa, ja selvittää nyt, mitä käytön jatkaminen merkitsisi taloudellisesti ja teknisesti. Tulevalla hallituskaudella tulee myöntää Fortumin nykyisille laitoksille jatkoluvat, mikäli se osoittautuu selvityksissä taloudellisesti ja teknisesti mahdolliseksi toteuttaa.

Nykyisten laitosten jatkosta päätettäessä on päästävä eroon keskustelusta, jossa uusiutuva energiantuotanto ja ydinvoima asetetaan vastakkain. Mikäli maapallon lämpeneminen halutaan pysäyttää, tarvitaan molempia. Tarvitaan toimia, joilla ydinvoimaloiden sijaan suljetaan kivihiilivoimalat.

Avainsanat: ilmastonmuutos, fortum, ydinvoima


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini