Perussuomalaiset ja petetyt vaalilupaukset

Share |

Perjantai 11.1.2019 klo 14.19


kuva.jpg

Vaalien 2015 alla pyöri tv:ssä ja radiossa kansan syviin riveihin pureva, taidokkaasti rakennettu vaalimainonta. Mainonnan tiivistettynä perusviestinä voi sanoa olleen, että suomalaisista pidetään huolta. Vaalien jälkeen perussuomalaiset, nykyiset ja entiset (lue siniset) sitoutuivat Sipilän hallitusohjelmaan. Samalla syntyi tarina petetyistä vaalilupauksista.

Nyt Perussuomalaiset vierittävät syyt petetyistä lupauksista Soinin sinisten harteille. Siitäkin huolimatta, että ihan saman lailla Soinin & co:n kanssa hallitusohjelman puolesta nappia painoivat niin Eerola, Hakkarainen kuin Huhtasaarikin.

Suurin synti.

”Suomalaisessa yhteiskunnassa on noin miljoona ihmistä suurin piirtein tuhannen euron tuloilla. Siltä porukalta ei voi, ei saa, eikä ole varaa leikata. Kotihoidontuki, omaishoidontuki, pienimmät työttömyyspäivärahat, takuueläke ja pienituloisten perheiden lapsilisät.

Nämä ihmisryhmät käyttävät tulonsa kulutukseen ja palveluihin Suomessa sekä ylläpitävät omalta osalta kulutuskysyntää. Heiltä Perussuomalaiset eivät suostu leikkaamaan.”

Tämä virsi soi, niin radiossa kuin tv:ssäkin. Tähän virteen luotti vaaleissa 524 054 äänestäjää.

Miten kävi?

Hallitus on leikannut miltei kaikkia Kelan etuuksia: lapsilisiä, työmarkkinatukea, peruspäivärahaa, ansiopäivärahan perusosaa, sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahoja, kansaneläkettä ja takuueläkettä.

Yksikään nykyinen perussuomalainen ei äänestänyt vastaan, kun perusturvan tasoa leikattiin 2016 ja 2017.

Pienempänä syntinä. Yksi ennen vaaleja annettu lupaus.

”Perussuomalaiset eivät hyväksy synnytysten keskittämistä vain suuriin yksiköihin. Synnytys on niin ainutlaatuinen tapahtuma, että perussuomalaiset eivät missään tapauksessa hyväksy sen tarkastelua puhtaasti säästönäkökulmasta. Suomessa on erinomaisia pieniä synnytysyksiköitä, joissa on vahvasti ammattitaitoinen, motivoitunut henkilöstö. Tätä me haluamme vaalia.”

Miten kävi?

Jokainen äänestyksessä paikalla ollut perussuomalainen äänesti 2015 synnytyssairaaloiden alasajoa vastustanutta kansalaisaloitetta vastaan.

Ennen vaaleja tuli myös luvatuksi.

”Pitkällä tähtäimellä Suomen menestys perustuu koulutettuun ja osaavaan työvoimaan. Tarvittavat

leikkaukset on kohdistettava muualle kuin koulutukseen.”

Miten kävi?

No, Pihtiputaan mummokin sen tietää. Se niistä puheista.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini