Vastaus Jani Paanaselle

Share |

Perjantai 22.1.2021 klo 11.21


Perussuomalaisten valtuustoryhmän pj. Jani Paananen syytti Kotkaa huonosta lobbauksesta rantarata-asiassa. Varmasti lähestyvien kuntavaalien vuoksi tykinpiippu osoitti hyvin voimakkaasti myös vaalipiirimme demarikansanedustajiin ja alueemme ministeriin.

Rantarataan liittyvää edunvalvonta- ja vaikuttamistyötä on kaupungissamme tehty laajalla yhteistyöllä ja hyvässä hengessä eri toimijoiden kanssa. Mukana vaikuttamistoimissa ovat olleet lähialueemme kunnat ja vaikuttaminen on ollut hyvin koordinoitua. Osana vaikuttamistyötä on ostettu viestintätoimistojen asiantuntemusta. Tästä yhteistyöstä iso kiitos Haminan ja Loviisan kaupungeille sekä Pyhtään ja Virolahden kunnille.

Vaikuttamistyön osalta kiitokset ansaitsevaa yhteistyötä ovat tehneet myös lukuisat alueemme poliittiset toimijat eri puolueista. Tahdon omalta osaltani kiittää kaikkia asiaan vaikuttamaan pyrkineitä puoluetaustasta tai asemasta riippumatta. Erityiskiitokset kansanedustaja Juho Eerolalle (ps.) ja ministeri Sirpa Paaterolle (sd.) heidän antamastaan merkittävästä panoksesta asian kohdalla.

Politiikka on välillä varsin raadollista. Valitettavasti aina ei paras ratkaisu selviä voittajana läpi poliittisesta prosessista. Tällä kertaa paras ratkaisu ei tullut valituksi. Uskallan kuitenkin väittää, ettei syynä ollut huono lobbaus.

Kevään 2019 eduskuntavaalien jälkeen 200 kansanedustajan joukossa taitaa olla tasan kaksi edustajaa, Paatero ja Eerola, jotka ovat suoraan pelkän itäisen rantaradan vaikutusalueella. Oman vaalipiirimme edustajista ei muilta ollut paljon tukea odotettavissa. Olivathan he puolueesta riippumatta sitoutuneet kuntiensa kautta Itäratahankkeeseen jo ennen vaaleja. Puhumattakaan Savo-Karjalan vaalipiirin edustajista.

Politiikan raadollisuuteen kuuluu valitettavasti myös vaalien alla saatu ansaitsematon kritiikki. Yhden puolueen edustajiin tai yksittäiseen ministeriin kohdistettu syyttävä sormi tässä asiassa on älyllisesti vähän laiskaa argumentointia. Toivonkin, että pystymme jatkossakin tämän kaltaisten edunvalvonta-asioiden hoitamisessa syyttelyn sijaan tekemään hyvää yhteistyötä, jossa arvostamme toistemme ponnisteluja yhteisen hyvän eteen.

Avainsanat: #itärata #itäinenrantarata #kotka


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini