Aurinko nousee idästä

Share |

Keskiviikko 25.10.2023


(Julkaistu alunperin kolumnina Kaupunkilehti Ankkurissa)

Hallitusohjelma oli koko Itäisen Suomen kannalta iso pettymys. Näköjään pettymysten määrä on vakio Orpon hallituksen kokoontuessa. Syksyn budjettiriihi oli alueemme kannalta saman synkkyyden jatkumo. Hallituksen katse on suunnattu näköjään pysyvästi Helsingistä länteen.

Jo hallitusohjelmassa kehittämistoimet painottuivat Länsi-Suomeen ja etenkin Helsinki – Tampere – Turku kolmioon. Nyt sama meno jatkui syksyn päätösten osalta. Varsinkin liikenneinvestoinnit tuntuvat kiertävän kaikki samalle suunnalle. Vai pitäisikö sanoa niiden kiertävän kaukaa itäisen Suomen. Ei löydy markkinoilta riittävän tehokasta suurennuslasia osoittamaan tänne suunnalle tulevia kehittämistoimia.

Budjettiriihen liikennehankkeita koskevat kirjaukset aiheuttavat kysymysmerkkejä. Jopa erittäin huolestuttavia. Hallitus nosti riihessään toteuttaviksi hankkeita täysin aiempien suunnitelmien ohitse. Jopa sellaisia hankkeita, joita ei ole näkynyt pitkän tähtäimen suunnitelmissa.

Valtioneuvosto on päättänyt valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2021-2032 ja antanut sen selontekona eduskunnalle. Suunnitelma perustuu lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä. Tämä parlamentaarisesti käsitelty valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma on ollut ohjaavana tekijänä investoinneista päätettäessä. Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja…

Nyt tuo suunnitelmallisuus on heitetty romukoppaan. Sen verran nousi riihessä investointeja toteutettavaksi ohi pitkän ajan suunnitelman, että taisi koko liikennejärjestelmäsuunnitelma menettää merkityksensä. Samalla se tietää uuden asennon ottamista alueemme edunvalvonnan suhteen. Asia argumentoinnin sijaan lyötävä nyrkkiä pöytään.

Aiempi edunvalvontamme mm. vt15 suhteen on perustunut juuri tuohon suunnitelmaan ja sen korostamiseen. Olemme voineet nojautua siihen ajaessamme vt15:sta kohti toteutusta. Vaikea enää perustella hanketta sen hyvällä asemalla suunnitelmassa, kun suunnitelmapaperi alennettiin toistamiseen hallituksen toimesta samaan kategoriaan vessapaperin kanssa.

Suosittelisin Orpon joukkoja suuntaamaan katseen auringonlaskun sijaan tänne itään. Täältä se aurinko aamuisin nousee.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini