Kotkalainen yhteishenki ja kymiläinen kosto

(Kirjoitus julkaistu Kaupunkilehti PK-Ankkurissa 14.5.2025)

Kotkassa yhteishenki ei ole mitään höttöistä hymistelyä – se on enemmänkin käytännönläheistä selkään taputtelua ja “miä hoian” -asennetta. Kotkalainen yhteishenki ei huuda, se toimii. Ja jos joku yrittää sooloilla, saa nopeasti kuulla: “Täällä pelataan joukkueena – tai ei ollenkaan.”

Mutta jos yhteishenki on Kotkan sydän, niin kymiläinen kosto on sen selkäranka. Se ei ole väkivaltainen eikä katkera – se on pitkämuistinen ja varma. Luova ja usein vähän huvittava. Jos kymiläiseltä viedään parkkipaikka, hän ei huuda. Hän pysäköi seuraavalla kerralla niin, että vie kaksi. Jos joku unohtaa maksaa kahvikassan kolikot, hän saa seuraavalla viikolla kahvia, mutta mukissa lukee “velallinen”.

Toinenkin versio kymiläisestä kostosta on olemassa. Siinä kymiläinen kostaa kokemansa vääryyden tavalla, jossa koston kohde ei kärsi, vaan kostaja itse. Pitkämuistisuus kuuluu tähänkin versioon. Jokainen valitkoon versionsa.

Kotkalainen ei ehkä aina hymyile, mutta hän auttaa. Hän ei ehkä kehu itseään, mutta puolustaa naapuriaan. Ja jos joku haukkuu Kotkaa, hän saa kuulla viisi syytä, miksi se on Suomen paras paikka – ja yhden, miksi se ei ole, mutta siitä ei puhuta ulkopuolisille.

Kotka ei ole täydellinen. Mutta se on rehellinen, suoraselkäinen ja täynnä ihmisiä, jotka pitävät toisistaan huolta – ja muistavat, kuka unohti palauttaa sen ruohonleikkurin vuonna 2003.

Vaaleilla valitut uudet valtuutetut, onnittelut heille kaikille, aloittavat työnsä kesäkuun alussa. Toivottavasti päätöksenteon hyvästä yhteishengestä edelleen huolehtien. Nyt lopetteleva valtuusto jättää sen osalta hyvän perinnön.

Yritetään myös opetella kehumaan enemmän Kotkaa ja kotkalaisuutta. Meillä on hyvä tarina, joka kiinnostaa Kotkan ulkopuolella ja joka vetää Kotkaan. Tarvitsemme ripauksen pohjalaista itseriittoisuutta ja varmuutta. Ei ne Seinäjoella ole muussa meitä parempia kuin itsensä kehumisessa. Tehdään sama täällä, ja vielä vähän reilummin.