Maailma on kuin hullun tirehtöörin sirkus

(Julkaistu Kaupunkilehti PK-Ankkurissa 14.1.2026)

Maailmaa ravistelevat taas oudot otsikot. Venezuelan tapahtumia seurataan kuin urheilua ja suurvaltojen johtajat heittelevät ulostuloja, jotka ennen olisi tulkittu huonoksi satiiriksi. Kun Trump kommentoi Grönlantia kuin ostettavissa olevaa kiinteistöä, koko kansainvälisen politiikan perusta natisee. Vielä huolestuttavampaa on se, että osa suomalaisista poliitikoista tuntuu seuraavan tätä näytelmää hurraahuudoin, aivan kuin suurvaltojen sirkustemput olisivat Suomen etu.

Suomen turva on aina ollut vakaudessa ja ennustettavuudessa. Pienen maan selkäranka on sääntöpohjainen maailmanjärjestys, se että sopimukset pitävät ja että valta ei korvaa sääntöjä eikä vahvuus oikeuta ohittamaan muita. Kun johtajat alkavat kohdella kansainvälisiä pelisääntöjä mielipidekysymyksenä, kyse ei ole vain diplomatiasta, vaan myös meidän arjestamme.

Kotkan sijainti tekee tästä konkreettista. Elämme lähellä rajaa ja meriväyliä, niiden yhteyksien äärellä, jotka pitävät talouden ja tiedonkulun liikkeessä. Kun ilmapiiri kiristyy, se näkyy meillä nopeammin kuin monessa muussa kaupungissa. Jokainen satama, logistinen solmukohta ja merivartioston havainto katkeavasta kaapelista on osa suurempaa kokonaisuutta. Siksi meidän on seurattava maailmaa tarkemmin kuin moni muu.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että meidän pitäisi vajota pelkoon. Päinvastoin. Juuri tällaisina aikoina yhteisön merkitys korostuu. Vahva, avoin ja yhteisöllinen kaupunki kestää paremmin myös maailmalta tulevat iskut. Siksi pidämme kiinni demokratiasta, sivistyksestä ja keskinäisestä kunnioituksesta. Arvoista, joita kaiken maailman myllertäjät usein horjuttavat.

Kotkalaisilla on pitkä kokemus siitä, että vaikeat ajat voitetaan yhdessä. Vaikka maailman johtajien egot paisuvat ja otsikot kovenevat, meidän tehtävämme on huolehtia siitä mikä tekee kaupungista vahvan: säännöistä, yhteistyöstä ja siitä että päätöksissä katsotaan pidemmälle kuin huomiseen.

Myrskyjen keskellä tärkeintä ei ole se, kuka huutaa kovimmin, vaan se, kuka säilyttää suunnan.