Sosiaaliohjaajana olen oppinut, ettei ihminen aina osaa kertoa tilanteestaan, sillä tavalla kuin palvelujärjestelmä odottaa. Hätä voi tulla esiin epäselvästi, olennaiset asiat voivat jäädä kertomatta ja yhden ongelman taustalta voi löytyä monta muuta.
Siksi suhtaudun harkiten suunnitelmaan, jossa automaatio voisi arvioida ihmisen hoidon tarvetta ja sen kiireellisyyttä.
En siksi, että vastustaisin teknologiaa. Päinvastoin. Minusta hoitajan työaikaa ei pidä käyttää rutiineihin, jotka voidaan hoitaa turvallisesti toisella tavalla. Jos digitaalinen palvelu nopeuttaa hoitoon pääsyä ja vapauttaa ammattilaisten aikaa potilaille, sitä kannattaa hyödyntää.
Mutta hyödyt pitää osoittaa. Pelkkä lupaus sujuvammasta palvelusta tai säästyvästä työajasta ei riitä.
Sosiaaliohjaajana olen oppinut, ettei ihminen aina osaa kertoa tilanteestaan, sillä tavalla kuin palvelujärjestelmä odottaa. Hätä voi tulla esiin epäselvästi, olennaiset asiat voivat jäädä kertomatta ja yhden ongelman taustalta voi löytyä monta muuta.
Siksi suhtaudun harkiten suunnitelmaan, jossa automaatio voisi arvioida ihmisen hoidon tarvetta ja sen kiireellisyyttä.
En siksi, että vastustaisin teknologiaa. Päinvastoin. Minusta hoitajan työaikaa ei pidä käyttää rutiineihin, jotka voidaan hoitaa turvallisesti toisella tavalla. Jos digitaalinen palvelu nopeuttaa hoitoon pääsyä ja vapauttaa ammattilaisten aikaa potilaille, sitä kannattaa hyödyntää.
Mutta hyödyt pitää osoittaa. Pelkkä lupaus sujuvammasta palvelusta tai säästyvästä työajasta ei riitä.
Valmisteilla oleva lakimuutos mahdollistaisi hoidon tarpeen arvioinnin digitaalisesti automaatiota käyttäen. Potilaan pitäisi antaa tähän suostumuksensa, ja hänellä säilyisi oikeus saada arvio terveydenhuollon ammattilaiselta. Hyvinvointialue vastaisi edelleen järjestelmän laadusta, valvonnasta ja siitä, mihin palveluihin potilas ohjataan.
Lainsäädännön arviointineuvosto on löytänyt valmistelusta olennaisen puutteen. Esityksessä ei ole määrällisiä arvioita mahdollisista säästöistä eikä järjestelmien hankinnan, ylläpidon ja valvonnan kustannuksista. Riittävästi ei ole arvioitu myöskään sitä, mitä tapahtuu, jos automaatio erehtyy. Voiko kiireellinen hoito viivästyä? Kuka huomaa virheen ja kuinka nopeasti se korjataan?
Aluevaltuutettuna juuri nämä kysymykset minua kiinnostavat.
Kymenlaakson hyvinvointialueen vuoden 2026 talousarvio on 26,7 miljoonaa euroa alijäämäinen. Valtion rahoitus kasvaa vain 8,5 miljoonalla eurolla, vaikka palkkaratkaisut ja yleinen kustannustason nousu aiheuttavat tätä suuremman paineen. Meillä ei ole varaa jättää teknologian mahdollisuuksia käyttämättä. Yhtä vähän meillä on varaa hankkia järjestelmiä, joiden säästövaikutus perustuu oletuksiin.
Minua epäilyttää erityisesti ajatus, että automaatio vähentäisi työmäärää itsestään. Jos ihminen täyttää ensin digitaalisen oirearvion ja soittaa sen jälkeen terveydenhuoltoon varmistaakseen saamansa ohjeen, sama asia käsitellään kahdesti. Työ ei vähene, vaan siirtyy kanavasta toiseen ja voi jopa lisääntyä.
Siksi järjestelmän hinnaksi ei voi laskea vain hankintahintaa. Mukaan kuuluvat käyttöönotto, ylläpito, tietoturva, henkilöstön koulutus, valvonta ja jatkuva päivittäminen. Lisäksi on seurattava, vähenevätkö yhteydenotot ja vapautuuko ammattilaisten aikaa todella hoitotyöhön.
Myös turvallisuudesta pitää puhua rehellisesti. Ammattilaisetkaan eivät ole erehtymättömiä. Hyvin rakennettu järjestelmä voi tunnistaa olennaisia tietoja yhdenmukaisesti ja ehkäistä inhimillisiä virheitä. Sitä mahdollisuutta ei pidä sivuuttaa.
Vertailua ei kuitenkaan saa tehdä mielikuvien perusteella. Meidän pitää tietää, tunnistaako järjestelmä kiireelliset tilanteet vähintään yhtä luotettavasti kuin nykyinen toimintatapa. Samalla on selvitettävä, miten se toimii silloin, kun oireet ovat epäselviä tai ihmisen on vaikea kuvata tilannettaan.
Tämä koskee esimerkiksi ikääntyneitä, vammaisia, heikosti suomea osaavia ja ihmisiä, joiden digitaidot ovat puutteelliset. Myös päihde- ja mielenterveysongelmat tai muuten vaikea elämäntilanne voivat vaikuttaa siihen, miten ihminen kykenee asioimaan. Kaikille samanlainen digitaalinen lomake ei vielä takaa yhdenvertaista palvelua.
Lakiesityksen mukaan ihmisellä säilyisi oikeus ammattilaisen tekemään arvioon. Pidän tätä välttämättömänä. Samalla meidän on varmistettava, että oikeus toteutuu myös käytännössä.
Jos puhelinnumeroa on vaikea löytää, jonotusaika on kohtuuton tai asiakas ohjataan yhä uudelleen digitaaliseen palveluun, ammattilaisen arvio ei ole tosiasiallisesti saatavilla. Talouspaineessa vapaaehtoiseksi tarkoitettu kanava voi huomaamatta muuttua palvelujen ensisijaiseksi portiksi.
Minusta ennen tällaisen automaation käyttöönottoa hyvinvointialueen on saatava vastaus kolmeen kysymykseen.
Paljonko järjestelmä maksaa koko elinkaarensa aikana? Kuinka paljon se todella vähentää ammattilaisten työtä ja palvelujen kokonaiskustannuksia? Miten varmistetaan, ettei yksikään kiireellistä apua tarvitseva jää väärän arvion taakse?
Kaikkea tätä ei pidä jättää yksittäisten hyvinvointialueiden ratkaistavaksi. Jos valtio mahdollistaa automaation käytön, sen pitää myös huolehtia yhteisistä arviointiperusteista ja vertailukelpoisesta tiedosta. Ei ole järkevää, että jokainen alue testaa samoja järjestelmiä erikseen ja maksaa samoista virheistä.
Kannatan teknologian käyttämistä silloin, kun se auttaa ihmistä ja tukee ammattilaisen työtä. En kannata sitä, että kustannuspaineessa järjestelmälle annetaan tehtävä, jonka turvallisuutta ja taloudellista hyötyä ei ole riittävästi osoitettu.
Automaation pitää vähentää työtä, ei vain siirtää sitä. Ja vaikka arvion tekisi järjestelmä, vastuu päätöksistä kuuluu aina ihmisille.
