Suomen demokratia ei ansaitse "luovia ratkaisuja"

Share |

Perjantai 4.5.2018 klo 21.33


Sipilän hallitus on omalla jääräpäisyydellään kirjoittamassa uutta lehteä länsimaisen demokratian käsitteeseen.

Sote-asioiden käsittely lykkääntyy eduskunnassa ainakin kahdella viikolla. Alun perin niistä piti äänestää eduskunnassa kesäkuun alussa. Eduskuntakäsittelyn aikataulun muuttumisella on suora vaikutus tulevien maakuntavaalien järjestämiseen.

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen on pitänyt aiemmin 1.7. päivämäärää takarajana sen suhteen, että maakuntavaalit voitaisiin järjestää hallituksen suunnittelemassa aikataulussa lokakuussa. Laissäädäntö pitäisi siis päättää ja vahvistaa kesäkuun aikana. Mm. maakuntavaalien ehdokasasetteluun liittyvät vaalikelpoisuudet, samoin kuin vaalirahoituslain yksityiskohdat ovat päättämättä.

Siihen nähden, että lokakuun lopun vaalipäivään on aikaa alle puoli vuotta ja vaaleihin liittyvä lainsäädäntö vielä tekemättä, ollaan suomalaista demokratiaa viemässä kohti esim. monen Afrikan maan käsitystä demokraattisista vaaleista.

Aikataulun venymisen tultua tietoon antoi vaalipäällikkö Jääskeläinen lausunnon, ettei usko muutoksen vaikuttavan maakuntavaalien aikatauluun. Hän esitti ”luovien ratkaisujen” etsimistä vaalien aikataulupaineisiin.

Vaalit ovat toimivan demokratian peruskivi. Käsitys siitä, että tämän peruskiven kohdalla voidaan käyttää ”luovia ratkaisuja” on käsittämätön ja uhkaa romuttaa suomalaista demokratiakäsitystä. Heikon demokratian maissa ei ole mitenkään poikkeuksellista, että demokratian käsitystä venytetään. Suomen demokratia on aivan liian arvokas romutettavaksi kahden hallituspuolueen lehmänkaupan läpiviemisen vuoksi. Nyt valitettavasti ollaan sillä tiellä.

Maailmalla ei ole mitenkään poikkeuksellista vaaleihin liittyvät boikotit. Toivottavasti Suomessa ei tarvitse moiseen ryhtyä. Valitettavasti ajatus hiipii väkisin mieleen, mitä lähemmäksi suunniteltua vaalipäivää vaaleihin liittyvän lainsäädännön valmistuminen menee.

Avainsanat: sote, maakuntauudistus, kymenlaakso, kouvola, kotka, hamina


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini