Xamk-omistuksesta pidettävä kiinni

Share |

Keskiviikko 10.2.2021 klo 0.14


Ministeri Annika Saarikon avaus uudesta yliopistosta herättää keskustelua. Avausta tuskin tarkoitettiin Mainilan laukauksiksi. Silti eräät yliopistot aloittivat rintamasotavaiheen poteroihin kaivautuen. Uusista yliopistoista ei saisi puhua.

Poteroissa olevien mielestä ikäluokkien pieneneminen puoltaa määrän karsimista lisäämisen sijaan. Menestyvät ammattikorkeakoulut halutaan sulauttaa olemassa oleviin yliopistoihin.

Xamk on Kotkan ja koko Kymenlaakson kehityksen tärkeä veturi. Kesällä 2023 Kantasatamaan valmistuva uusi ja Suomen nykyaikaisin korkeakoulukampus tutkimus- kehitys- ja innovaatioympäristöineen (TKI) nostaa Kotkan uuteen kampuskaupunkisarjaan. Jos Suomeen tulee uusi yliopisto, niin Xamk ja Kotka ovat siihen rooliin itsestään selviä.

Maamme toiseksi suurin ammattikorkeakoulu (AMK) Xamk on menestystarina. Tutkinto-opiskelijoita 10 000, saman verran avoimen AMK:n opiskelijoita. Avoimen AMK:n opiskelijoiden ja opintopisteiden määrä on selvästi suurin ja yliopistotkin huomioiden neljänneksi suurin. TKI-toiminta on ammattikorkeakoulujen laajinta.

Vuosittain valmistuu 1 800 uutta osaajaa työmarkkinoille. Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa ammattikorkeakouluja yhdeksän mittarin pohjalta. Niiden perusteella Xamkin suorituskyky on Suomen paras ja sitä kautta myös talous vahvalla pohjalla.

Xamkilla on yhteistyösopimus Aalto-yliopiston, Hämeen AMK:n sekä valikoitujen kansainvälisten yliopistojen kanssa. Myös muiden yliopistojen mm. LUT:n kanssa tehdään laajasti yhteistyötä. Kehittyvä strateginen Aalto-yhteistyö sisältää mm. jatko-opinnot DI- ja tohtoriopintoihin asti sekä TKI-yhteistyön.

Kotka haluaa aktiivisesti kehittää alueemme elinvoimaa. Kehittyvällä korkeakoulutuksella on siinä keskeinen rooli. Omistajana haluamme tukea, ja yhdessä Xamkin kanssa kehittää sen koulutus- ja TKI-toimintaa yhteistyössä sen kumppaneiden kanssa.

Yhteistyön edellytyksenä ei kuitenkaan voi olla Xamk-omistuksestamme luopuminen. Kotkan tulee pitää omistajuus jatkossakin omissa käsissään, taaten mahdollisuuden olla aktiivisessa roolissa alueemme kehittämisessä. Sen ei pitäisi olla yhteistyön este mihinkään suuntaan.

Yliopistoyhteistyön ohella on pohdittava, miten saamme kytkettyä paikallisen yritys- ja elinkeinoelämän vahvemmin menestyvään ammattikorkeakouluumme. Siten varmistamme parhaan hyödyn mitä Xamk voi alueemme kehitykselle tarjota.

Avainsanat: Xamk, Kotka, korkeakoulutus, koulutus, yliopisto, kampus, kantasatama


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini