Suomessa käydään juuri nyt paljon keskustelua velasta, leikkauksista ja julkisen talouden suunnasta. Keskustelu on tärkeää, sillä talouden realiteetteja ei voi ohittaa. Silti tuntuu, että jotain olennaista jää liian vähälle huomiolle, yhteiskunnan toimintakyky ja ihmisten luottamus siihen, että tämä maa pitää huolta myös huomenna.
Moni suomalainen kokee nyt epävarmuutta. Huoli ei koske vain omaa toimeentuloa, vaan myös sitä, toimiiko yhteiskunta enää samalla tavalla kuin ennen. Pääseekö hoitoon silloin kun tarvitsee? Löytyykö lapselle tukea ajoissa? Työsuhteen pysyvyys?
Hyvinvointiyhteiskunta ei yleensä murene yhdellä päätöksellä. Se murenee hitaasti, jos ihmiset alkavat menettää luottamustaan siihen, että yhteiskunta toimii myös huomenna.
Suomessa käydään juuri nyt paljon keskustelua velasta, leikkauksista ja julkisen talouden suunnasta. Keskustelu on tärkeää, sillä talouden realiteetteja ei voi ohittaa. Silti tuntuu, että jotain olennaista jää liian vähälle huomiolle, yhteiskunnan toimintakyky ja ihmisten luottamus siihen, että tämä maa pitää huolta myös huomenna.
Moni suomalainen kokee nyt epävarmuutta. Huoli ei koske vain omaa toimeentuloa, vaan myös sitä, toimiiko yhteiskunta enää samalla tavalla kuin ennen. Pääseekö hoitoon silloin kun tarvitsee? Löytyykö lapselle tukea ajoissa? Työsuhteen pysyvyys?
Hyvinvointiyhteiskunta ei yleensä murene yhdellä päätöksellä. Se murenee hitaasti, jos ihmiset alkavat menettää luottamustaan siihen, että yhteiskunta toimii myös huomenna.
Suomen velkaantuminen on todellinen haaste, eikä vastuullinen politiikka voi perustua siihen, että vaikeat luvut sivuutetaan. Samalla olisi kuitenkin rehellistä tunnistaa, ettei pelkkä leikkaaminen vielä ole strategia tulevaisuuden rakentamiseksi.
Kaikkea velkaa ei pitäisi käsitellä samalla tavalla. On eri asia velkaantua paikkaamalla rakenteellisia ongelmia vuodesta toiseen kuin investoida koulutukseen, osaamiseen ja palveluihin, jotka vahvistavat yhteiskunnan toimintakykyä myös tulevaisuudessa.
Tämän näkee myös kuntien ja hyvinvointialueiden arjessa. Päätöksiä tehdään kovassa paineessa, mutta liian usein katse jää seuraavaan budjettivuoteen. Samalla pitäisi uskaltaa kysyä, millaista Suomea rakennamme viiden tai kymmenen vuoden päähän.
Huolestuttavaa on myös se, miten nopeasti keskustelu ajautuu vastakkainasetteluun. Liian usein politiikassa etsitään voittajia ja häviäjiä. Sillä tiellä rapautetaan vähitellen yhteistä luottamusta. Omien poteroiden sijaan meidän pitäisi välillä muistaa kaivaa myös yhteistä juoksuhautaa.
Politiikan tärkein tehtävä ei ole voittaa päivän kovinta väittelyä. Sen tärkein tehtävä on rakentaa sellaista Suomea, joka kestää myös seuraavat vuosikymmenet. Suomea, johon ihmiset voivat luottaa.
