Paperilla syntyvä säästö voi tulla arjessa kalliiksi

Kesän aikana sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta käyty keskustelu keskittyi pitkälti siihen, millä perusteilla avustuksia jatkossa myönnetään.

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin alkuperäiset linjaukset olisivat rajanneet rahoituksen ulkopuolelle muun muassa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tai neuvontaan keskittyviä toimintoja. Linjaukset herättivät arvostelua myös hallituksen sisältä. Lopulta avustusasetusta valmisteltiin uudelleen ja hallitus päätti painottaa kohtaavaa työtä.

Kesän aikana sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta käyty keskustelu keskittyi pitkälti siihen, millä perusteilla avustuksia jatkossa myönnetään.

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin alkuperäiset linjaukset olisivat rajanneet rahoituksen ulkopuolelle muun muassa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tai neuvontaan keskittyviä toimintoja. Linjaukset herättivät arvostelua myös hallituksen sisältä. Lopulta avustusasetusta valmisteltiin uudelleen ja hallitus päätti painottaa kohtaavaa työtä.

Keskustelu kriteereistä oli tarpeellinen. Järjestöjen tehtävänä ei ole vain tarjota apua, vaan myös välittää päätöksentekoon tietoa siitä, miten palvelut toimivat ja missä ihmiset putoavat niiden väliin. Neuvonta, kokemustiedon kokoaminen ja vaikuttaminen eivät ole kohtaavan työn vastakohtia. Usein juuri niiden avulla ihmisten arjessa toistuvat ongelmat tulevat näkyviksi.

Kriteerikeskustelu vei kuitenkin huomion varsinaisesta asiasta. Vaikka leikkausten kohdentamista muutetaan, leikattavan rahan määrä ei muutu.

Vuonna 2026 sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-avustuksiin käytetään noin 274 miljoonaa euroa. Ensi vuonna summa putoaa noin 190 miljoonaan euroon. Vähennys on 84 miljoonaa euroa eli lähes kolmannes yhdessä vuodessa. Koko hallituskauden aikana rahoituksesta katoaa noin puolet vuoden 2024 tasosta.

Näin suurta vähennystä ei voi toteuttaa niin, ettei se näkyisi ihmisten saamassa tuessa.

Järjestön ovelle tullaan usein ennen palvelujen ovea

Kymenlaaksossa toimii SOSTEn kokoamien tietojen mukaan 260 sosiaali- ja terveysalan yhdistystä ja seitsemän säätiötä. Niiden toiminta ulottuu pitkäaikaissairaiden ja vammaisten tukemisesta kriisi-, väkivalta-, päihde- ja mielenterveystyöhön sekä lasten, perheiden ja ikääntyneiden auttamiseen.

Järjestöjen erityinen vahvuus on matala kynnys. Ihminen voidaan tavoittaa silloin, kun huoli on herännyt mutta tilanne ei vielä vaadi raskaita palveluja. Avun hakeminen vertaistukiryhmästä, kriisipuhelimesta tai kaikille avoimesta kohtaamispaikasta voi olla huomattavasti helpompaa kuin hakeutuminen viranomaispalvelujen asiakkaaksi.

Tässä on järjestöjen ennaltaehkäisevän työn ydin. Ajoissa saatu neuvonta, keskusteluapu tai yhteys toisiin samassa tilanteessa oleviin voi estää ongelman vaikeutumisen.

Ennaltaehkäisyä ei kuitenkaan pidä ymmärtää vain palvelutarpeen torjumiseksi. Järjestöt kulkevat ihmisen rinnalla myös sairauden, kriisin tai muun vaikean elämäntilanteen aikana ja sen jälkeen. Julkiset palvelut vastaavat omista lakisääteisistä tehtävistään. Järjestöt täydentävät niitä tarjoamalla matalan kynnyksen ammatillista apua, vertaistukea ja yhteisöjä. Ne tavoittavat ihmisiä myös tilanteissa, joissa julkinen palvelujärjestelmä ei yksin riitä.

Kun ihminen sairastuu vakavasti, kohtaa väkivaltaa tai yrittää päästä irti päihteistä, viranomaispalvelu on usein välttämätön. Silti moni arjen kysymys jää vastaanottojen ja palvelupäätösten ulkopuolelle. Miten elämä rakennetaan uudelleen? Mistä läheinen saa tukea? Kenen kanssa voi puhua silloin, kun varsinainen asiakkuus on päättynyt mutta huoli jatkuu?

Näissä tilanteissa järjestö ei ole palvelujärjestelmän koriste. Se voi olla ratkaiseva osa ihmisen selviytymistä.

Yksi työntekijä voi mahdollistaa kymmenien vapaaehtoisten työn

Järjestötoimintaa tarkastellaan liian usein vain palkatun henkilöstön ja valtionavustusten kautta. Todellisuudessa järjestöjen työ perustuu laajaan vapaaehtois- ja vertaistoimintaan.

Palkattu työntekijä kouluttaa vapaaehtoisia, huolehtii toiminnan turvallisuudesta ja pitää ryhmät sekä kohtaamispaikat toiminnassa. Kun tämä työpanos poistuu, samalla voi kadota suuri määrä vapaaehtoisten tekemää työtä.

Siksi yhden työntekijän vähentäminen ei tarkoita vain yhden henkilön työpanoksen menetystä. Se voi merkitä useiden vertaistukiryhmien loppumista, kriisiauttamisen supistumista tai kokonaisen paikallisen vapaaehtoisverkoston hajoamista.

Tuoreen järjestökyselyn tulokset kertovat tilanteen vakavuudesta. Vastaajista 80 prosenttia arvioi joutuvansa lopettamaan jonkin toimintonsa. Peräti 40 prosenttia pitää mahdollisena tai todennäköisenä koko järjestön toiminnan päättymistä.

Hyvinvointialueiden kautta kierrätettävä raha ei ratkaise ongelmaa

Hallitus on päättänyt ohjata 25 miljoonaa euroa hyvinvointialueiden kautta kolmannen sektorin toimintaan. Ratkaisu voi ensi kuulemalta vaikuttaa järkevältä. Alueilla tunnetaan paikalliset tarpeet ja järjestöt.

Ongelma ei ole vain summan riittämättömyys. Hyvinvointialueille siirrettävä 25 miljoonaa euroa ei korvaa STEA-rahoituksen 84 miljoonan euron vähennystä. Kyse ei siis ole saman rahan siirtämisestä kanavasta toiseen, vaan suuresta nettomääräisestä leikkauksesta.

Samalla muuttuu koko järjestöjen rahoitusrakenne. Valtakunnallisesti toimiva järjestö ei välttämättä tiedä, miltä alueilta sen pitäisi hakea rahoitusta tai millä perusteilla eri hyvinvointialueet päättävät avustuksista. Rahoituksen kohdentuminen voi vaihdella alueiden taloustilanteen ja avustuskäytäntöjen mukaan.

Hyvinvointialueiden kautta jaettava rahoitus voi parhaimmillaan vahvistaa paikallista yhteistyötä. Sitä ei kuitenkaan pidä rakentaa kiireellä eikä käyttää perusteluna paljon suuremmalle STEA-leikkaukselle.

Kymenlaaksossa on vaikea kuvitella, että hyvinvointialue voisi helposti ottaa vastuulleen valtiolta poistuvaa järjestörahoitusta. Alueen vuoden 2027 säästötarpeeksi on arvioitu noin 40 miljoonaa euroa, ja koko tuottavuusohjelman tavoite vuosille 2026–2030 on vähintään 140 miljoonaa euroa.

Jos valtio ensin leikkaa järjestöiltä ja siirtää rahoitusvastuuta alijäämäisille hyvinvointialueille, vastuu kyllä siirtyy. Raha ei välttämättä siirry mukana.

Epävarmuus voi lopettaa toiminnan ennen päätöstä

Järjestöt joutuvat tekemään ensi vuotta koskevia henkilöstö- ja toimintapäätöksiä jo syksyllä 2026. STEA-avustusehdotus valmistuu vasta joulukuussa ja varsinainen päätös tehdään tammi–helmikuussa 2027. Hyvinvointialueiden kautta jaettavan rahoituksen kohdentumisesta ei sekään ole riittävän ajoissa varmaa tietoa.

Järjestö ei voi odottaa helmikuuhun ja katsoa, riittävätkö rahat työntekijöiden palkkoihin tai toimitilojen vuokriin. Sopeuttaminen on käynnistettävä aikaisemmin. Epävarmuus voi siten ajaa toimintaa alas jo ennen kuin lopullisia avustuspäätöksiä on tehty.

SOSTE on esittänyt alueellisen rahoitusmallin siirtämistä vuoteen 2028 ja siihen varatun 25 miljoonan euron käyttämistä ensi vuonna STEA-avustuksiin. Ehdotus on perusteltu. Se antaisi aikaa valmistella rahoitusmalli kunnolla ja vähentäisi vuoden 2027 poikkeuksellisen jyrkkää pudotusta.

Hyvä tarkoitus ei yksin riitä, mutta ei leikkauskaan = tehostaminen

Järjestöjen puolustaminen ei tarkoita sitä, että jokainen nykyinen avustus tai toimintatapa pitäisi säilyttää muuttumattomana. Julkisella rahalla rahoitetulta toiminnalta pitää voida vaatia tuloksia. Päällekkäisyyksiä saa purkaa ja toimintaa pitää uudistaa.

Myös järjestöjen on pystyttävä kertomaan, mitä toiminnalla saavutetaan. Hyvä tarkoitus ei yksin riitä rahoitusperusteeksi.

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että rahoituksesta voidaan leikata puolet ja olettaa toiminnan tehostuvan saman verran. Tehostamisella on rajansa. Kun vapaaehtoistoimintaa koordinoiva työntekijä irtisanotaan tai kohtaamispaikka suljetaan, menetetään samalla paikallista osaamista ja vuosien aikana rakennettua luottamusta.

SROI-arvioinneilla voidaan tarkastella toiminnan tuottamaa laajempaa yhteiskunnallista arvoa. Tulokset vaihtelevat, eikä kaikkea järjestötoimintaa koskevaa yleispätevää tuottokerrointa voida antaa. Arvioinnit kuitenkin osoittavat, että terveyttä, toimintakykyä ja osallisuutta vahvistava toiminta voi tuottaa siihen sijoitettua rahaa suuremman yhteiskunnallisen hyödyn.

Leikkausten vaikutukset julkiseen talouteen eivät myöskään rajoitu avustusmomenttiin. SOSTE:n laskelman mukaan järjestöjen henkilöstövähennyksistä seuraavat verotulojen menetykset ja kasvavat etuusmenot voivat lyhyellä aikavälillä syödä yli kolmanneksen tavoitellusta säästöstä. Tämän lisäksi tulevat toiminnan loppumisen vaikutukset palvelujen tarpeeseen.

SDP sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru on vaatinut hallitusta käsittelemään järjestöjen avustuslinjaukset yhdessä ja arvioimaan niiden vaikutukset. SDP kansanedustajat ovat myös perustellusti huomauttaneet, ettei näin suuri leikkaus voi olla osumatta kohtaavaan työhön.

Tässä olen heidän kanssaan samaa mieltä.

Julkista taloutta on tasapainotettava. Talousvastuu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että säästöksi kirjataan jokainen valtion menon vähennys riippumatta siitä, mitä muualla tapahtuu. Jos päätös lisää työttömyyttä ja siirtää ihmisiä myöhemmin kalliimpien palvelujen piiriin, säästö voi jäädä vain paperille.

Vuoden 2027 lisäleikkausta pitää kohtuullistaa. Hyvinvointialueille varattu 25 miljoonaa euroa tulisi käyttää ensi vuonna STEA-avustuksiin ja alueellisen rahoitusmallin käyttöönotto siirtää vuoteen 2028. Samalla on arvioitava avoimesti, mitä toimintoja ollaan lopettamassa, keitä päätös koskee ja mihin avun tarve leikkauksen jälkeen siirtyy.

Kerran menetettyä toimintaa ei välttämättä saada takaisin seuraavalla budjettipäätöksellä. Jos osaavat työntekijät lähtevät, vapaaehtoisverkostot hajoavat tai paikallinen yhdistys lopettaa, rahoituksen palauttaminen ei yksin palauta menetettyä osaamista ja luottamusta.

Parempia päätöksiä ei synny katsomalla vain yhtä budjettimomenttia. Ne syntyvät siitä, että nähdään myös päätösten seuraukset.