PISA menestys ei ratkea pelkällä rahalla, eikä ilman sitä

Kun PISA-tulokset heikkenevät, suomalainen keskustelu löytää nopeasti tutut syylliset: liian vähäiset resurssit, digilaitteet, opetussuunnitelman, vanhemmat tai nuoret itse. Nyt myös maahanmuuton.

Koulun ongelmiin tuskin löytyy yhtä selitystä. Edellä mainitut varmasti osatekijöitä. Siksi ratkaisutkin vaativat enemmän kuin yhden asian korjaamista.

Kun PISA-tulokset heikkenevät, suomalainen keskustelu löytää nopeasti tutut syylliset: liian vähäiset resurssit, digilaitteet, opetussuunnitelman, vanhemmat tai nuoret itse. Nyt myös maahanmuuton.

Koulun ongelmiin tuskin löytyy yhtä selitystä. Edellä mainitut varmasti osatekijöitä. Siksi ratkaisutkin vaativat enemmän kuin yhden asian korjaamista.

Suomalaisnuorten luonnontieteiden osaaminen on edelleen selvästi OECD-maiden keskitason yläpuolella. Lukutaito ja matematiikan osaaminen ovat kuitenkin heikentyneet. Erityisen huolestuttavaa on, että oppilaiden väliset erot kasvavat saman koulun sisällä.

Opettajan pitäisi pystyä auttamaan yhtä aikaa lasta, joka kamppailee perusteiden kanssa, ja lasta, joka kaipaa jo lisää haastetta. Molemmilla on oikeus oppia ja kehittyä.

Tässä keskustelussa haluan nostaa esiin korostetusti kuntien roolin.

Valtio säätää lait ja osallistuu rahoitukseen, mutta käytännössä kunnat järjestävät varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen. Kunnissa päätetään kouluverkosta, henkilöstöstä, ryhmistä ja siitä, mihin käytettävissä olevat rahat kohdennetaan.

Kuntapäättäjänä ei voi siksi ulkoistaa vastuuta oppimisesta eduskunnalle tai opetusministeriölle. Meillä on omat päätöksemme tehtävänä.

Meidän pitää Kotkassa kysyä, tunnistetaanko lukemisen ja matematiikan vaikeudet ajoissa. Kulkeeko tieto lapsen tarvitsemasta tuesta varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja kouluun? Saako lapsi apua silloin, kun vaikeudet alkavat, vai vasta kun hän on jo ehtinyt ajatella, ettei osaa eikä opi?

Vanha sanonta kuuluu, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Oppimisen vaikeuksissa se pitää valitettavan usein paikkansa. Ajoissa antamatta jäänyt tuki voi tarkoittaa myöhemmin paljon suurempaa avun tarvetta.

Rahasta on puhuttava rehellisesti. Opettajia, erityisopetusta ja toimivia oppimateriaaleja ei saada ilmaiseksi. Riittävistä voimavaroista huolehtiminen kuuluu kunnan perustehtäviin.

Olen silti sitä mieltä, ettei koulun jokaisessa ongelmassa ole kyse rahan puutteesta.

Vähäisemmilläkin resursseilla voidaan tehdä hyvää kasvatustyötä. Vastaavasti hyvä rahoitus ei takaa hyvää lopputulosta. Merkitystä on myös sillä, miten koulua johdetaan, saavatko opettajat keskittyä opettamiseen ja käytetäänkö rahat lasten tarpeisiin.

Opetukseen varattu euro ei vielä kerro, saiko lapsi tarvitsemansa avun.

Koulutuksesta ei pidä leikata sillä perusteella, että kaikkea ei voida ratkaista lisäämällä rahaa. Opettajien venymistä ei voi laskea pysyväksi säästökeinoksi. Kuntapäättäjien pitää kuitenkin uskaltaa kysyä sekä rahan riittävyydestä että sen käytöstä. Jos jokin toimintatapa ei auta lapsia oppimaan, sitä pitää pystyä muuttamaan.

Minusta PISA-keskustelussa pitäisi puhua enemmän myös siitä, millaisen suhteen oppimiseen lapsi saa peruskoulusta mukaansa. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen pitää oppia kunnolla. Ne ovat pohja, jonka varaan myöhempi opiskelu rakentuu. Samalla lapsen pitäisi löytää keinoja oppia uutta ja halu käyttää niitä.

Miten aloitan tehtävän, joka tuntuu vaikealta? Mistä tiedän, ymmärsinkö lukemani? Milloin kannattaa kokeilla toista tapaa tai pyytää apua?

Näitäkin taitoja pitää opettaa ja harjoitella. Lapselta ei voi vain vaatia itsenäistä työskentelyä ja olettaa, että hän osaa sen valmiiksi.

Oman tavan löytäminen ei tarkoita, että jokaisella olisi yksi oikea tapa oppia kaikkea. Yhdessä asiassa auttaa ääneen selittäminen, toisessa tekeminen ja kolmannessa rauhallinen harjoittelu. Aikuisen tehtävä on auttaa lasta löytämään keinoja päästä eteenpäin.

Pidän tärkeänä, että lapsi saa kokemuksen onnistumisesta myös ponnistelun jälkeen. Kaiken ei tarvitse olla helppoa tai heti kiinnostavaa. Vaikean tehtävän äärellä lasta ei kuitenkaan pidä jättää yksin.

Peruskoulun päättyessä nuorella pitäisi olla vahvojen perustaitojen lisäksi käsitys siitä, miten hän oppii, ja luottamus siihen, että hän voi oppia lisää. Tiedon määrä kasvaa ja työelämä muuttuu. Halu oppia ja kyky kehittää itseään kantavat pitkälle.

Kotkassa tämä tarkoittaa vastuuta koko matkasta varhaiskasvatuksesta peruskoulun päättymiseen. Päiväkotien ja koulujen arjesta pitää kuunnella henkilöstöä, lapsia ja vanhempia. Kirjastojen, liikuntapalvelujen ja nuorisotyön osuus on sekin tärkeä. Lukemisen innostus tai luottamus omiin kykyihin voi saada alkunsa monessa paikassa.

PISA antaa aihetta katsoa peiliin myös kunnissa. Meidän pitää huolehtia siitä, että päätökset näkyvät lapsen arjessa ajoissa saatuna tukena, työrauhana ja mahdollisuutena kehittyä.

Viisas kunta ei kysy vain, paljonko koulu maksaa. Se kysyy, mitä jokainen lapsi saa sieltä mukaansa.