Suomi tarvitsee lisää investointeja, työpaikkoja ja talouskasvua. Siitä tuskin on suurta poliittista erimielisyyttä. Paljon vaikeampi kysymys on, millä keinoilla kasvua saadaan aikaan.
Hallitus alentaa yhteisöveron 20 prosentista 18 prosenttiin vuoden 2027 alusta. Päätöstä perustellaan yritysten toimintaedellytyksillä, investoinneilla ja talouskasvulla.
Valtiovarainministeriön vuoden 2027 budjettiarvion mukaan veronalennus vähentää verotuloja noin 842 miljoonaa euroa vuodessa. Neljässä vuodessa puhutaan lähes 3,4 miljardista eurosta. Kun kasvun vauhdittamiseen käytetään tämän kokoluokan summa, on perusteltua kysyä, mitä rahalla saadaan.
Suomi tarvitsee lisää investointeja, työpaikkoja ja talouskasvua. Siitä tuskin on suurta poliittista erimielisyyttä. Paljon vaikeampi kysymys on, millä keinoilla kasvua saadaan aikaan.
Hallitus alentaa yhteisöveron 20 prosentista 18 prosenttiin vuoden 2027 alusta. Päätöstä perustellaan yritysten toimintaedellytyksillä, investoinneilla ja talouskasvulla.
Valtiovarainministeriön vuoden 2027 budjettiarvion mukaan veronalennus vähentää verotuloja noin 842 miljoonaa euroa vuodessa. Neljässä vuodessa puhutaan lähes 3,4 miljardista eurosta. Kun kasvun vauhdittamiseen käytetään tämän kokoluokan summa, on perusteltua kysyä, mitä rahalla saadaan.
Vuoden 2024 verotiedot kertovat myös siitä, mihin yleinen yhteisöveron alennus kohdistuu. Suomen suurin yhteisöveroa maksava toimiala oli rahoitus- ja vakuutustoiminta. Ala maksoi yhteisöveroa noin 1,6 miljardia euroa.
Jos tulokset pysyisivät samalla tasolla, yhteisöveron alentaminen 20 prosentista 18 prosenttiin merkitsisi finanssialalle suuruusluokaltaan noin 160 miljoonan euron vuotuista veroetua. Neljässä vuodessa puhutaan noin 640 miljoonasta eurosta.
Finanssiala on tärkeä osa toimivaa taloutta. Pankit rahoittavat yritysten investointeja, vakuutusyhtiöt ovat merkittäviä sijoittajia ja ala investoi itse esimerkiksi tietojärjestelmiin, digitalisaatioon ja kyberturvallisuuteen. Finanssiala on samalla hyvä esimerkki, jonka kautta yleisen yhteisöveronalennuksen toimivuutta kasvupolitiikkana voi tarkastella.
Yksi veronalennuksen keskeisistä perusteluista on, että yrityksiin jää enemmän pääomaa investointeihin. Finanssialalla pääoman puute ei kuitenkaan ainakaan päällisin puolin vaikuta olevan kasvun suurin este.
Nordea palautti vuonna 2024 omistajilleen osinkoina ja omien osakkeiden ostoina noin 3,6 miljardia euroa. Sampo maksoi osinkoja vuodelta 2023 noin 903 miljoonaa, vuodelta 2024 noin 915 miljoonaa ja vuodelta 2025 noin 956 miljoonaa euroa. Mandatumin vastaavat osingot olivat noin 166, 332 ja 428 miljoonaa euroa.
Tässä ei ole mitään väärää. Kannattavan yrityksen kuuluu voida jakaa voittoa omistajilleen. Luvut kuitenkin tekevät näkyväksi kysymyksen, johon yhteisöveron alentamisen kasvuperustelussa pitäisi pystyä vastaamaan: kuinka suuri osa veronalennuksesta todella muuttuu uusiksi investoinneiksi ja työpaikoiksi Suomessa?
Yleinen yhteisöveron alennus ei edellytä yritykseltä yhtään uutta investointia. Sen saaminen ei vaadi uuden tehtaan rakentamista, tuotantolinjan käynnistämistä, tutkimus- ja tuotekehityksen lisäämistä eikä ensimmäisenkään uuden työntekijän palkkaamista. Vero alenee joka tapauksessa.
Yritys voi käyttää syntyvän liikkumavaran uuteen tuotantoon, taseen vahvistamiseen, yritysostoihin tai omistajille palautettavaan pääomaan. Kaikki voivat olla yrityksen näkökulmasta järkeviä ratkaisuja, mutta Suomen kasvun ja työllisyyden kannalta ne eivät ole sama asia.
Siksi olennaista on, mitä lähes 3,4 miljardin euron veroratkaisulla halutaan saada aikaan.
Hallituksen perustelussa on myös järkeä. Alempi yhteisövero parantaa investointien verojen jälkeistä tuottoa, voi vaikuttaa kansainvälisten yritysten sijoittumispäätöksiin ja vähentää kannustinta siirtää voittoja Suomen ulkopuolelle. Yritysverotuksen pitää olla kilpailukykyistä, koska Suomi kilpailee investoinneista muiden maiden kanssa.
Epävarmempaa on se, kuinka suuri vaikutus veronalennuksella lopulta on. Hallituksen oman lakiesityksen vaikutusarvioiden mukaan yhteisöveronalennuksen dynaamiset vaikutukset korvaisivat pitkällä aikavälillä noin 34–46 prosenttia verotulojen menetyksestä. Hallituskaan ei siis arvioi veronalennuksen maksavan itse itseään takaisin.
Tämä on aika olennainen tieto tilanteessa, jossa julkisen talouden tasapainoa haetaan samaan aikaan leikkauksilla ja muilla sopeutustoimilla. Lähes 3,4 miljardia euroa neljässä vuodessa on niin suuri summa, että myös vaihtoehtoja pitää voida verrata.
Saataisiinko samalla rahalla enemmän uusia investointeja, jos kannustimia kohdennettaisiin Suomessa toteutuviin investointeihin? Entä tutkimukseen ja tuotekehitykseen, kasvuyritysten skaalautumiseen tai teollisten investointien todellisten esteiden poistamiseen sähköverkoista, luvituksesta, osaamisesta ja infrastruktuurista?
Niissäkin on omat ongelmansa. Valtio ei ole erehtymätön investointien valitsija, eikä yrityksille pidä maksaa julkista rahaa hankkeista, jotka toteutuisivat muutenkin. Siksi myös kohdennettujen kannustimien vaikuttavuutta pitää arvioida yhtä kriittisesti.
Kyse ei lopulta ole siitä, onko yritysverojen alentaminen lähtökohtaisesti oikein tai väärin. Kyse on siitä, millä tavalla lähes 3,4 miljardin euron panostuksella saadaan Suomeen eniten uutta tuotantoa, investointeja, osaamista ja työpaikkoja. Hallituksen yhteisöveroratkaisu voi osoittautua onnistuneeksi, jos se niitä todella tuo. Silloin tulosten pitää myös näkyä. Kasvupolitiikassakin pitäisi saada rahoille vastinetta.
