Arvoisa puheenjohtaja, hyvät puoluevaltuutetut
Meistä jokainen tietää, että Suomen taloutta ei pelasteta leikkaamalla pienituloisilta. Meistä jokainen tietää, että poliittiset päätökset, joilla lisäämme eriarvoisuuttaa ja pahoinvoinnin kasvua ovat taloudellisesti kestämättömiä.
Hyvät ystävät
Mitä enemmän olen tavannut vaalitoreilla ihan tavallisia suomalaisia, niin sen vakuuttuneempi olen siitä, että äänestäjät tietävät saman kuin me. Viime päivien viesti on ollut selvä. Äänestäjät tietävät saman kuin me.

Kansa toreilla kokee Kokoomuksen tarjoaman linjan sosiaalisesti epäoikeudenmukaiseksi. Äänestäjät tietävät, että kulkemalla Kokoomuksen viitoittamalla tiellä, on edessä hyvinvointivaltion alasajo. Viimeisten viikkojen aikana on useampi aiemmin Kokoomusta äänestänyt sanonut, ettei voi näissä vaaleissa Kokoomusta äänestää. He eivät voi hyväksyä Petteri Orpon epäoikeudenmukaista talouslinjaa, jossa kaikkein pienituloisimmilta leikkaamalla rahoitetaan hyvätuloisten veronalennukset.
Arvoisa puheenjohtaja
Sivistysvaltio pitää aina huolta heikoimmassa asemassa olevista. Pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista, sen sijaan, että kurjistaa heidän asemaansa epäoikeudenmukaisin leikkauksin.
Nyt on kysymys siitä, että olemmeko jatkossakin sivistysvaltio.
Hyvät ystävät
Sosialidemokraatteina meidän tehtävänämme on huolehtia siitä, että Suomi on jatkossakin pohjoismainen sivistys- ja hyvinvointivaltio. Meidän pitää voittaa nämä vaalit suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Tarjoamamme vaihtoehto on paras. Vaaliohjelmassamme esittämämme linjaukset mm. koulutukseen ja TKI-toimintaan liittyen sekä erityisesti esityksemme missiolähtöisestä elinkeinopolitiikasta luo mahdollisuuden kasvulle, työlle ja toimeentulolle.
Arvoisa puheenjohtaja
Viestini vaalikentillä on ollut lyhyt ja ytimekäs. Ei anneta näissä vaaleissa populismin purra. Tehdään viisas valinta. Valitaan SDP. Niin ei ole vaalien jälkeen orpo olo.