(kirjoitus julkaistu Kaupunkilehti PK-Ankkurissa 1.4.2026)
Kun hyvinvointialueet aloittivat, moni ajatteli, että nyt yksi iso kokonaisuus selkeytyy. Vastuut eriytyvät, päätöksenteko yksinkertaistuu ja kuntien arki kevenee.
No, ei mennyt ihan niin.
Viime viikkoina on nähty päätöksiä, jotka kertovat enemmän epävarmuudesta kuin valmiista mallista. Hyvinvointialueille annettiin lisäaikaa alijäämien kattamiseen, rahoitusmallia korjataan taas hieman ja päälle perustetaan uusi työryhmä pohtimaan, miten kuntien, alueiden ja valtion yhteistyö oikeastaan pitäisi järjestää. Tämä on politiikan arkea, valitettavasti.
(kirjoitus julkaistu Kaupunkilehti PK-Ankkurissa 1.4.2026)
Kun hyvinvointialueet aloittivat, moni ajatteli, että nyt yksi iso kokonaisuus selkeytyy. Vastuut eriytyvät, päätöksenteko yksinkertaistuu ja kuntien arki kevenee.
No, ei mennyt ihan niin.
Viime viikkoina on nähty päätöksiä, jotka kertovat enemmän epävarmuudesta kuin valmiista mallista. Hyvinvointialueille annettiin lisäaikaa alijäämien kattamiseen, rahoitusmallia korjataan taas hieman ja päälle perustetaan uusi työryhmä pohtimaan, miten kuntien, alueiden ja valtion yhteistyö oikeastaan pitäisi järjestää. Tämä on politiikan arkea, valitettavasti.
Jos järjestelmää pitää jatkuvasti paikata, kyse ei ole enää hienosäädöstä, vaan isommasta.
Kunnissa tämä näkyy yllättävällä tavalla. Vaikka sote siirrettiin pois, vaikutukset eivät kadonneet minnekään. Päinvastoin. Uudistuksen yhteydessä meni rikki myös kuntien valtionosuusjärjestelmän tasapaino, eikä sitä ole vieläkään saatu kunnolla korjattua. Se näkyy arjessa palveluketjujen katkeiluna, epäselvinä vastuina ja välillä myös kustannusten siirtymisenä tavalla, jota ei alun perin luvattu.
Välillä tuntuu, että rakennettiin uusi talo, mutta unohdettiin piirtää ovet huoneiden väliin, ja nyt ihmetellään, miksi kaikki kulkevat ikkunasta.
Samaan aikaan kuntien oma tehtävä ei ole muuttunut kevyemmäksi. Meidän pitäisi rakentaa elinvoimaa, huolehtia arjesta ja tehdä investointeja tulevaisuuteen. Se on vaikeaa, jos pelikentän rajat elävät koko ajan, vähän kuin yrittäisi pelata jalkapalloa kentällä, jossa maalit siirtyvät kesken pelin.
Tämä ei ole syyttelyä hyvinvointialueita kohtaan. Monella alueella tehdään kovaa ja vastuullista työtä. Ongelma on rakenteessa, ei ihmisissä.
Ja juuri siksi tämä on nyt myös kuntapolitiikan keskeinen kysymys. Ei riitä, että hoidamme oman tonttimme hyvin, jos kokonaisuus ei toimi.
Lopulta kuntalaiselle ei ole väliä, kuka palvelun järjestää. Hänelle on väliä vain se, toimiiko se.
Se on hyvä mittari myös meille päättäjille.
