Hyvinvointijärjestelmää rakennettaessa sen keskeisimmistä peruskivistä ovat olleet kohtuullisuus ja solidaarisuus. Ne ovat merkinneet vähäisiä tuloeroja ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. Kohtuullisuutta on pohdittu jo Platonin teksteissä. Nykyään se on unohdettu hyve. Ahneuden ja yksilökeskeisyyden varaan rakennettu yhteiskunta ei kestä. Yhteiskuntamme pysyy kasassa vain siten, että pystymme elämään yhdessä.
Hyvinvointijärjestelmää rakennettaessa sen keskeisimmistä peruskivistä ovat olleet kohtuullisuus ja solidaarisuus. Ne ovat merkinneet vähäisiä tuloeroja ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. Kohtuullisuutta on pohdittu jo Platonin teksteissä. Nykyään se on unohdettu hyve. Ahneuden ja yksilökeskeisyyden varaan rakennettu yhteiskunta ei kestä. Yhteiskuntamme pysyy kasassa vain siten, että pystymme elämään yhdessä.
Nykyisessä ahneuden ja nopeiden voittojen maailmassa Suomen ja suomalaisuuden kehittyminen sotien jälkeen olisi ollut toisenlaista. Suomalaisia yritysmaailman menestystarinoita ei olisi rakennettu ahneudella. Moni työpaikka on sen sijaan menetetty viime aikoina sen seurauksena.
Maailmanlaajuinen rahoitussektorin vapautuminen ja globaali pääoman liikkuvuus ovat olleet vakavin uhka hyvinvointijärjestelmällemme. Rahoitusmarkkinoiden vapautuminen 80-luvulla ja edellisen laman jälkeinen IT-alan nousu olivat sille myrkkyä. Solidaarisuuden puute on näkynyt etenkin tulonjaon epätasaisuutena. Ahneuden aikakaudella on myös onnistuttu hukkamaan kilpailukykymme.
Ylisuuret optiot ja palkkiot ovat aiheuttaneet laiskuutta ja välinpitämättömyyttä. Osaamisen kasvun kautta tuleva kilpailukyky on unohtunut. Aikoinaan suomalaisia suuryritysten johtajia pidettiin ahkerina puurtajina ja olivat yksi kilpailuvalttimme. Nykyisiä johtajia leimaa ahneus. Se on ajanut ottamaan kovia riskejä ja tavoittelemaan helppoja voittoja. Sinällään pienen mutta hyväosaisimman joukon ahneus on vaarantanut edellisten sukupolvien saavutukset.
Suuryritysten etu ei ole enää ollut innovatiivisuudessa. Kasvua ja tehokkuutta on haettu suuruudesta. Omistajuus ja ahneus ovat kasvottomia ja se on maksimaalista voittoa tavoitellessa aiheuttanut tuotannon siirtoja halpatuotantomaihin. Kun sekään ei ole riittänyt, on alettua kiertää verotusta veroparatiiseilla ja muilla globaaleilla verkostoilla. Suuryritykset ovat jättäneet vastuun yhteiskunnasta palkansaajien ja paikallisesti toimivien pk-yritysten harteille.
Hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi ei riitä keskustelu keinoista. Kyse ei ole pelkästään veronkorotuksista, säästöistä tai kasvun tukemisesta. Kyse on arvoista. Tarvitsemme arvokeskustelua. Muutoin tavoittelemamme talouskasvun hyöty päätyy vain harvojen ja valittujen veroparatiisitileille.
